Korttelit 113 ja 511
Korttelin 113 asemakaavamuutos
Asemakaavan muutos koskee Kynttiläpuiston kaupunginosan korttelia 113. Alue rajautuu Teollisuuskatuun idässä. Alueelle sijoittuu kaupungin tekninen varikko ja siihen liittyvät ulkovarastointialueet. Tavoitteena on laatia asemakaavan muutos, jossa Urheilutoimintaa palvelevien rakennusten korttelialueen (YU-1) kaavaa muutetaan siten, että kaavamerkinnäksi tulisi ET eli yhdyskuntateknistä huoltoa palvelevien rakennusten alue.
Kulttuurikauha-hankkeen kuulumisia
Lue hankkeen viimeisimmät kuulumiset.
Koetko liikkumisen ja asumisen kotikaupungissasi turvalliseksi? Vastaa kyselyyn!
Ylivieskan, Raahen, Haapaveden ja Kalajoen kaupungit haluavat selvittää, kokevatko asukkaat turvattomuutta tai häiriöitä asuessaan ja liikkuessaan. Asukkailta pyydetään kommentteja ja vastauksia nettikyselyllä. Turvallisuustilannetta pyydetään arvioimaan ns. normaalin liikenteen ja olosuhteiden aikaan (ilman nykyisiä poikkeusoloja). Viimeisessä kysymyksessä voi merkitä kartalle ongelmakohteita ja ehdottaa niihin parantamistoimenpiteitä.
TIEDOTE KOIRIKIVEN, PENTINPURON JA SALLIPERÄN VEDENJAKELUALUEEN TALOUKSILLE
Arvoisat asiakkaamme,
Suoritamme vesijohtoverkoston korjaustöitä Metsonperällä tiistaina 19.5.2020 klo 10:30 alkaen. Huoltotyön aikana vedenjakelussa esiintyy häiriöitä.
Työn arvioitu kesto 2 tuntia.
Pahoittelemme korjaustöistä mahdollisesti aiheutuvia haittoja.
Haapaveden Vesi Oy
VESTIA - Kuntatiedote - Helatorstai
Helatorstai ei vaikuta jätehuoltoon.
Jäteastioiden tyhjennykset
Helatorstai ei vaikuta jäteastioiden tyhjennyspäiviin seuraavissa kunnissa: Haapavesi, Kärsämäki, Merijärvi, Pyhäntä, Siikalatva ja Toholampi. Helatorstaille (21.5.) ajoittuvat jäteastioiden tyhjennykset hoidetaan näissä kunnissa normaalisti.
Koetko liikkumisen ja asumisen kotikaupungissasi turvalliseksi? Vastaa kyselyyn!
Ylivieskan, Raahen, Haapaveden ja Kalajoen kaupungit haluavat selvittää, kokevatko asukkaat turvattomuutta tai häiriötä asuessaan ja liikkuessaan. Asukkailta pyydetään kommentteja ja vastauksia nettikyselyllä. Turvallisuustilannetta pyydetään arvioimaan ns. normaalin liikenteen ja olosuhteiden aikaan (ilman nykyisiä poikkeusoloja). Viimeisessä kysymyksessä voi merkitä kartalle ongelmakohteita ja ehdottaa niihin parantamistoimenpiteitä.
Peruskoulunsa aloittavien tutustuminen on peruttu koronatilanteen vuoksi
Koulut julkaisevat omilla sivuillaan videotervehdyksen koulunsa aloittaville. Video on katsottavissa 13.5. alkaen.
Suunnistuskartat / kiintorastit
Tiedote Haapaveden kaupungin asukkaille 7.5.2020
Suomen hallitus linjasi neuvottelussaan 3.–4. toukokuuta toimintasuunnitelmasta koronakriisin hallinnan hybridistrategiaksi sekä viruksen aiheuttamien rajoitusten vaiheittaisesta purkamisesta.
https://valtioneuvosto.fi/artikkeli/-/asset_publisher/10616/hallitus-linjasi-suunnitelmasta-koronakriisin-hallinnan-hybridistrategiaksi-ja-rajoitusten-vaiheittaisesta-purkamisesta
%20(1).png)
